Sjölund löysi taas mansikkapaikan
Ilman pelikokemusta jäänyt kärkimies ja vaihtopelaaja Mika Väyrynen virittivät Suomen iskuun
Keskikenttäpelaaja Mika Väyrystä, 20 ja kärkimies Daniel Sjölundia, 19, yhdistää ulkomaisen seuran lisäksi hyvä pelikäsitys ja kiusa pelikokemuksen puutteesta tältä kaudelta. Puutteesta huolimatta Walesia vastaan 21-vuotiaiden EM-karsintaottelussa kaksikon yhteispelin palkitsi aivan ottelun lopussa Suomen 2-1 (0-1)-voittomaali.
Ahvenanmaalta Ruotsin kautta Liverpooliin ehtineelle Sjölundille
Valkeakoskesta on tullut oman lajinsa mansikkapaikka. Edellisellä kerralla
Sjölund osui kahdesti, kun Suomi 21-vuotiaiden karsintapelissä venyi
2-2-tasapeliin Englantia vastaan. Tälläkin kertaa Sjölund näkyi molemmissa
maaleissa. Ensimmäiseen hän tarjoili laadukkaan syötön päädystä Pekka
Lagerblomille. Sjölundin vahva esityksen vuoksi Walesin päävalmentaja Jimmy
Shoulder joutui lopulta toteamaan miehistönsä hartiat liian kapeiksi. Pelin
lopussa puolustus ei enää ehtinyt peittämään Suomen avauksia.
- Sjölundilla on suuri tulevaisuus pelaajana, Shoulder arvioi.
- Eniten iloitsen siitä, että jaksoin täydet 90 minuuttia. Peliaikaa haluaisin
lisää, mutta seuranvaihto ei ole mahdollinen enkä edes toivo sitä, Sjölund
selitti.
Ottelun ratkaisevimman vaihdon teki Suomi. Päävalmentaja Kari Ukkonen sai
täyden vastineen luottamukseen niin Sjölundia kuin Väyrystäkin kohtaan.
- Väyrynen oli pakko laittaa kentälle, kun keskikenttä ei pystynyt suorilla
syötöillä puhkomaan Walesin puolustusta. Ainakin vaihdoin aiemmin kuin olin
aikonut, Ukkonen myönsi.
Väyryselle tilaa 63. minuutilla antoi vasen laitalinkki Mikko Innanen. Väyrynen
siirtyi Lagerblomin paikalle keskikentän keskelle joukkueen kapteenin Antti
Okkosen vierelle ja Lagerblom Innasen paikalle laitaan. Väyrynen ehti pelata
viime marraskuisen siirtonsa jälkeen Heerenveenissä Hollannissa 19 ottelua.
Uuden kauden kolmesta ensimmäisestä ottelusta vasemman polven sivusiteen vamma
on pitänyt hänet sivussa. Valkeakoskella Väyrynen tavoitti oikean juonen heti.
Ensimmäinen syöttö laitaan vapautti Sjölundin ja johti Suomen tasoitusmaaliin.
- Tarkoitus oli oikeastaan kuntouttaa jalkaa vielä tämän pelin ajan. Vasenta
jalkaa pikkuisen aristi potkaistessa, mutta peli sujui tosi hienosti, Väyrynen
tuumasi.
Suomen työvoittoon päättynyt ottelu tarjosi varsinkin toisella jaksolla
jännityksen hetkiä. Jo ennen tasoitusta ja voittomaaliakin hakiessa Suomen
puolustus teki pahoja virheitä. Erityisesti laitapuolustajat olivat
vaikeuksissa. Maalivahti Otto Fredrikson otti Walesin osuman niskoilleen.
- Jos maalintekijältä (Adam Birchall) kysyy, hän varmasti sanoo yrittäneensä
suoraa vetoa. Sijoituin väärin.
Maalivahdille ottelu oli varmasti myös hankala. Vastustajan pelitaidot ja
-tyylin saattoi aavistaa, mutta yllätyksille jäi sijaa kuten maalikin osoitti.
(c) Yrjö Kares / Aamulehti