Sjölund pääsee pian ansaitulle lomalle

Daniel Sjölundia, 18, odottaa kolmen viikon loma kotona Ahvenanmaalla, kun Suomen urakka on ohi jalkapallon 20-vuotiaiden MM-turnauksesta. Mutta vielä ei nuorukainen odota lomaa, vaan toivoo Suomen pääsevän jatkoon Buenos Airesin alkulohkosta.

Hän oli suuri "osasyyllinen" Suomen 1-0-voittoon Jamaikasta syöttämällä vasemmasta laidasta keskelle Mika Väyrysen jatkaman upean laukauksen.
Selvää on, ettei Sjölundia nähdä 18-vuotiaiden EM-lopputurnauksessa Helsingissä heinäkuussa.
- Liverpoolin valmentaja Gerard Houllier oli sitä mieltä, että yksi lopputurnaus saa riittää.
Sjölund ehti lomailla vain yhden viikon ennen 21-vuotiaiden Saksa-maaottelua ja niukasti toisen sen jälkeen.
- Houllier ymmärsi, ettei se ole tarpeeksi, ja saan olla kotona hienon jakson ennen kuin liityn Liverpoolin kaudenalusharjoituksiin.
Toistaiseksi Sjölund on harjoitellut ja pelannut seuransa junioreissa ja reserveissä, mutta nyt elämä muuttuu.
- Saan oman asunnon, kun palaan Liverpooliin. Tähän asti olen elänyt nuorten pelaajien yhteisessä asuntolassa. Pääsen myös harjoittelemaan edustusjoukkueen ringissä.
Liverpool aloittaa kauden ottelut kohtaamalla Itävallan-leirillä Saksan Leverkusenin 10. heinäkuuta. Uutena pelaajana on norjalainen John Arne Riise.
Sami Hyypiä ja Jari Litmanen ovat silloin jo täydessä harjoitustouhussa. Heistä on nuorelle maanmiehelle ollut paljon apua ja juttuseuraa.
- Iltaisin en ole ollut niinkään paljon heidän kanssaan. Molemmilla on oma elämänsä tyttöystäviensä kanssa.
Daniel lupaa pitää silmällä, löytyisikö hänellekin vähitellen sopiva neitokainen uutta asuntoa jakamaan.
Urheilullisena tavoitteena hänelle riittää hitaasti kiiruhtaminen.
- Jos pääsisin silloin tällöin penkille ja pari kertaa kauden aikana valioliigassa kentälle viimeiseksi vartiksi, olisin tyytyväinen onnistuneiden reserviotteluiden lisukkeista. Ensimmäinen liigamaali olisi tietysti unelma.

Toisen polven pelaaja

Daniel aloitti pelaamisen viisivuotiaana, niin kuin moni muukin tästä Suomen joukkueesta. Hän on toisen polven pelaaja, sillä äiti Bodil pelasi yhden naisten maaottelun ja isä Stefan kelpasi pari kertaa 21-vuotiaiden maaotteluun.
Isoveli Peter, 20, mättää maaleja Ruotsista palattuaan MIFK:n 2. divisioonan joukkueessa. Pikkusisko Annika, 16, pelaa naisten 1. divisioonan Finnströmissä.
Maarianhaminassa on juniorityö Danielin mielestä hyvin organisoitua, ja erityisesti toisen polven pelaajat ovat menestyneet joukolla. Kaksi vuotta vanhempi Norrköpingin Mika Niskala on kämppäkaveri Buenos Airesissa.
- Ehdimme pelata vuoden pari samassa joukkueessa, kun hän lähti jo Ruotsiin.
Myos "Daja" itse tuli Ruotsin Brommapojkarna -seuran kautta, mutta siirtyi jo 4-5 kuukauden jälkeen West Hamiin ja sieltä viime joulukuun alusta Liverpooliin.
Niskalan Kari-isä pelasi maalivahtina alkujaan HJK:ssa ja oli myös Norjassa ennen MIFK:iä. Suomen 18-vuotiaiden maajoukkueen Kristoffer Weckströmin Ari-isä oli pääkaupungissa HPS:n pelaaja. Jan Lyyskin Pekka-isän juuret ovat Kokkolassa, ja tämä Sjölundin ikätoveri pelaa nyt Brommapojkarnin paidassa.

Kolme pistettä tuntui hyvältä

Sjölund myöntää, että tuntui hyvältä, kun syöttö Väyryselle meni maaliin.
- Nyt meillä on kolme pistettä ja hyvät mahdollisuudet mennä seuraavalle kierrokselle.
- Minulla oli yksi hyvä paikka läheltä. Pallo Miklu Forssellilta tuli sellaisessa kulmassa, josta se nousi ylös. Monella muullakin meistä oli mainio tilaisuus osumaan.
- Mutta ensimmäisen maalin tekeminen on aina vaikeata. Kun se on nyt tehty, on helpompaa. Sama juttu oli Egyptillä Jamaikaa vastaan onnistumatta aikeissa.
Egypti-ottelusta Suomen joukkueen kuopus odottaa kovaa kamppailua lauantaina.
- Heillä on suuria ja vahvoja pelaajia.
Sjölund muistuttaa, että pistekin riittää kakkossijaan ja uskoo, että Suomella on hyvät mahdollisuudet voittaa, jos tekee ensimmäisen maalin.
- Toivottavasti minäkin saisin jo onnistua, mutta tuloksekas syöttökin tuo aina mielihyvän tuntemuksia.

(c) STT / Timo Huotinen